Michael Monroe: "Guns N' Roses on todellakin ansainnut maailmanlaajuisen suosionsa!"

Kymmenet tuhannet Guns N' Roses -fanit saavat Hämeenlinnan-keikalla nähtäväkseen mieluisaa ohjelmaa jo ennen tapahtuman päänimeä. Brittibändi The Darkness on takuuvarma liveviihdyttäjä, eikä myöskään rocklegenda nimeltään Michael Monroe taida tarvita esittelyjä yleisön tai muiden illan esiintyjienkään keskuudessa.

"Olen todella fiiliksissä ja innoissani jo nyt. Tästä on tulossa epäilemättä poikkeuksellisen hieno ilta", hehkuttaa Monroe.

Kuten varsin hyvin tiedämme, Hanoi Rocks oli aikoinaan eräs Guns N' Rosesin suurimmista esikuvista ja kutsuipa maailmannimeksi nopealla tahdilla kasvanut amerikkalaisyhtye Monroen sitten kanssaan studioonkin - tulokset ovat kuultavissa klassisen Use Your Illusion I -albumin Bad Obsession -raidalla.

"Ystävyyttäni ja yhteistyötäni heidän kanssaan olen aina arvostanut korkealle ja muistelen niitä juttuja upeina kokemuksina ja hienoina elämyksinä.  Gunnari-miehet ovat aivan loistavia tyyppejä", kertoo Monroe.

Kerropa sitten, mikä on se Guns N' Rosesin salaisuus (tai mikä se nyt sitten onkaan), jonka ansiosta yhtye vetää Hämeenlinnan-keikallekin yli 50 000 ihmistä vuonna 2017?

"Bändillä on omanlaisensa aito, uskottava ja ehdottoman vahva rock 'n' roll -asenne, todella kovia biisejä ja tämän hetken supertähdillä kyllästetyllä kokoonpanolla on maaginen kemia. Toki bändillä on pitkä ja legendaarinen historia, joten nostalgiallakin on omat näppinsä pelissä - konsertteihin tulee kaiken ikäisiä ihmisiä, tietäen saavansa mahtavan rockshow'n. Guns N' Roses on todellakin ansainnut maailmanlaajuisen suosionsa!"

Uusia kappaleitakin jo tehnyt Monroe juhlii tänä vuonna "ominkin päin". 30-vuotisen soolouran ansiosta luvassa on muun muassa kokoelma-albumi ja juhlakeikka Kulttuuritalolla lokakuussa. 

"Kokoelmaan liittyvät biisivalintani perustuivat siihen, mitkä ovat mielestäni olleet ne tärkeimmät ja merkittävimmät omat biisini. Ja toki myös siihen, mitkä kappaleet ovat olleet studiolevyjen single- ja videojulkaisuja."

"Kulttuuritalolla on puolestaan luvassa kaikenlaista hienoa ja yllättävää, mutta enpä tietenkään paljasta vielä tässä vaiheessa sen enempää!"

Tähän ei ole pakko vastata, ainakaan vakavahenkisesti, mutta aiotko kutsua Axl Rosen lavalle esimerkiksi Dead, Jail Or Rock N Roll -kappaleen aikana vai aikookohan GNR pyytää sinut estradille?

"Jos saisin satasen joka kerrasta, kun minulta kysytään näitä asioita, olisin jo aika rikas mies", nauraa Monroe.

 

Teksti: Timo Isoaho